sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Henning Mankell: Riian verikoirat

-Tuo on liian suurta minulle, sanoi Wallander. -Minä haluan tietää kuka murhasi majuri Liepan. Haluan tietää miksi kaksi kuollutta miestä ajautui maihin Ruotsin rannikolla.

Kirjan Riian verikoirat on kirjoittanut menestyksekäs ruotsalainen kirjailija Henning Mankell. Mankellin Wallander-dekkareita on julkaistu yli 30 maassa ja kirjojen pohjalta on tehty myös elokuvia, joiden kautta minäkin ensin tutustuin Wallander-sarjaan.

Kirjassa Ruotsin rannikolle ajautuu mereltä kumilautta, jolla on kaksi kuollutta miestä. Selviää, että miehet ovat latvialaisia rikollisia. Latviasta tulee poliisi auttamaan jutun selvittämisessä, mutta heti kun hän palaa takaisin Latviaan, hänet murhataan. Kurt Wallander lähtee puolestaan Riikaan, jossa hän tajuaa olevansa murhaajien tappolistalla itsekin. Ruotsalainen antisankari Kurt Wallander joutuu ehkä poliisiuransa vaikeimman jutun eteen.

Riian verikoirat on toinen osa Wallander-sarjaa ja sen tapahtumat perustuvat aikaan, jolloin Baltian maat itsenäistyivät. Kirjan kerronta on alusta loppuun asti hyvin mielenkiintoista ja tapahtumat olisivat voineet tapahtua oikeastikin. Parasta kirjassa on, kun lukija saa itsekin pohtia syyllistä murhiin ja siihen annetaan useita vaihtoehtoja, eikä syyllistä paljasteta heti alussa.

Suosittelen kirjaa innokaille lukijoille, jotka pitävät jännityksestä, mutta eivät ahdistu kirjan raaoista tapahtumista.

Kirja on saatavilla sekä perinteisenä kirjana, että pokkarina.

"Henning Mankellin romaanit ovat paras ruotsalainen vientituote sitten itse koottavien huonekalujen."
-The Guardian

Kuva: adlibris.com

5 kommenttia:

  1. Olen lukenut Henning Mankellin kirjan ja se oli hyvä. Tämänkin voisin lukea ainakin tämän tekstin perusteella. Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  2. Olen lukenut ennenkin Henning Mankelin kirjoja ja tämän perusteella voisin ihan hyvin lukea tämänkin kirjan. Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa jännittävältä kirjalta,sellaiselta jonka lukisin varmaan mielelläni.

    VastaaPoista
  4. En ole lukenut ennen Henning Mankelin kirjoja. Kirja vaikuttaa jännittävältä.

    VastaaPoista
  5. Enpäs ookkaa kuullu tämmösestä... >:/ Kuulostaa kyllä mielenkiintoselta kirjalta. Voisinpa lukee iha piruuttani!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.