maanantai 13. helmikuuta 2012

Vilja-Tuulia Huotarinen: Rakkaudella, Silja

Rakkaudella, Silja on Vilja-Tuulia Huotarisen kirjoittama nuorten romaani. Huotarinen on voittanut Suomen Kirjailijaliiton jakaman Nuori Manner -palkinnon vuonna 2007, Kariston jakaman Tiina-käsikirjoituspalkinnon vuonna 2006, Kalevi Jäntin palkinnon vuonna 2009 ja Finlandia Junior -palkinnon vuonna 2011. Kirja on Silja-sarjan kolmas ja viimeinen osa. Muut kirjasarjan osat ovat Siljan laulu (2009) ja Siljan syksy (2008). Kirjan on julkaissut Otava vuonna 2010.

Kirjan päähenkilö, ilmaisutaidon lukion ensimmäistä luokkaa käyvä Silja muuttaa maaseudulta omaan asuntoon uuteen kaupunkiin. Hän tutustuu uusiin kiinnostaviin ihmisiin ja viihtyy kaupungissa, mutta hänen mieltänsä painaa ihmissuhteet ja Sisko-bändin kohtalo.

Valitsin kirjan luettavaksi kannen perusteella, joka näytti kiinnostavalta. Kirja oli mielestäni hyvä ja mukaansatempaiseva. Vaikka kirja ei ollut jännittävä vaan se kertoi nuoren tytön tavallisesta arjesta, se oli kiinnostava ja sitä luki mielellään. Vaikka kirjasarja onkin kolmiosainen, viimeisenkin ymmärtää, vaikka ei olisi lukenut muita osia.

Suosittelisin kirjaa yläasteikäisille tytöille, jotka haluavat iloista, mutta myöskin tunteikasta luettavaa.
Kirjassa on 205 sivua.

"joku"

5 kommenttia:

  1. Tämän perusteella en osaa sanoa haluaisinko lukea kirjan. Mutta pidän tunteikkaista kirjoista, joten voisin harkita tämän lukemista. Ainakin kirjailija on hyvin palkittu, joten uskoisin hänen kirjoittavan mielenkiintoisia kirjoja.

    VastaaPoista
  2. Olen lukenut tämän kirjan ja ks. kirja on ihan hyvä. Voisin lukea tämän kirjan uudestaan. Tykkään tämän kirjailijan kirjoista.

    VastaaPoista
  3. Tämä oli mielenkiintoinen kirja :) minäkin pidän tämän kirjailijan kirjoista. Hän saa tarinoihinsa elävyyttä ja sensemmoista :)

    VastaaPoista
  4. Äh... ompa pitkä kirja, mutta se kuulostaa kivalta ja mukavalta kirjalta.

    VastaaPoista
  5. Minun mielestäni kirja voisi olla hyvinkin mielenkiintoinen

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.